Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa ajatuksiani tasa-arvoisesta avioliittolaista ja tänään hoksasin, että tämä blogi toimisi hyvänä alustana. Tämä postaus on siis mediakurssiin liittymätön teksti omista näkemyksistäni. Tästä aiheesta on viime viikkoina kirjoitettu jo monia monia kertoja eri ihmisten toimesta, mutta haluan silti esittää oman kantani enne perjantain äänestystä eduskunnassa. Oman mielipiteen julkaisu jännittää aina vaikka seisonkin sanojeni takana. Kirjoituksestani tuli odotettua pidempi, joten kiitos jos jaksat lukea loppuun asti.

Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja toivon hartaasti sen menevän läpi. Minulle homoseksuaalisuuden hyväksyminen ei ole edes kysymys vaan enemmänkin itsestäänselvyys. Argumentit tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ovat mielestäni huonoja, sillä en ole törmännyt yhteenkään, joka saisi minut pyörtämään kantani. Aion tekstissäni ottaa kantaa näihin vasta argumentteihin, joten ei hätää, en vain totea niiden olevan huonoja ilman kunnon perusteluita.

  

Ensimmäiseksi haluaisin irrottaa kirkon koko asiasta. Monet tuntuvat liikaa takertuvan kirkon ja sen edustajien mielipiteisiin mies- ja naisparien vihkimisestä. Tasa-arvoisessa avioliittolaissa on kysymys nimenomaan laista ja kaikkien Suomen kansalaisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Kansanedustajat eivät perjantaina äänestä mistään Kirkkohäät Homoille nimisestä laista. Kirkko saa itse päättää kannastaan siunata avioliittoon pareja sukupuoleen katsomatta. Suomen evankelisluterilaisen kirkon suhtautuminen on siis aivan asia erikseen. Tietysti ymmärrän, että politiikassa on mukana tahoja, joita ohjaavat kristilliset periaatteet. Siksi kirkon kanta onkin tullut niin voimakkaasti esille julkisessa keskustelussa. Mielestäni ei tulisi kuitenkaan leimata kirkkoa ja siellä toimivia kristillisiä arvoja noudattavia henkilöitä homofobisiksi. Esimerkiksi Papit tasa-arvoisen avioliittolain puolesta niminen facebook -yhteisö on kerännyt jo yli 5000 tykkäystä.

Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa mies- ja naispareilla ei ole oikeutta avioliittoon. On surullista, että hyvinvointivaltioksi nimitetty Suomi junnaa vielä vanhoissa kaavoissa asian suhteen. Olen sitä mieltä, että Suomen kaltaisessa kehittyneessä valtiossa tämä lakimuutos on tehtävä ennemmin tai myöhemmin niin miksipä sitä ei tehtäisi nyt. Kansan enemmistö kuitenkin kannattaa sitä.

Lausahdus avioliitto on miehen ja naisen välinen sopimus rakkaudesta saa karvani pystyyn. Miksei se voisi olla nyt myös kahden miehen ja kahden naisen välinen liitto. Onko se, että asia x on aina ollut näin eikä sitä siksi haluta lähteä muuttamaan, tarpeeksi hyvä peruste sille, että tasa-arvo ei toteudu täydellisesti. Myönnän itsekin ajoittain vastustavani uudistuksia. ( Olen esimerkiksi onnellinen, että saan kirjoittaa yo-kirjoitukseni vanhanaikaisesti paperille lyijykynällä) Kyseisessä asiassa en kuitenkaan näe mitään syytä miksi olisi pysyttävä vanhassa lainsäädännössä. Tasa-arvoinen avioliittolaki kun ei muuta millään tapaa heteroparien mahdollisuutta astua avioon.

Kekseliäimmät lain vastustajat saattavat valittaa lain olevan tarpeeton, koska sillä ajetaan vain vähemmistön oikeuksia, eikä se hyödytä yhteiskunnan enemmistöä. Lyön veto, että älyttömimmät ovat myös keksineet lain voimaan astuessaan polkevan heteroparien oikeuksia ja horjuttavan heidän avioliittoa. ( Edellä mainitsemani on mielestäni täysin naurettava ajatus ja kärjistin tahallani.) Otetaan vertailukohteeksi feminismi. Valitettavan monella on kieroutunut käsitys, että feminismillä halutaan polkea miehiä ja heidän oikeuksiaan ja tehdä naisista maailman valtiaita. Asia ei siis todellakaan ole näin vaan feminismillä ajetaan nimenomaan sukupuolien välistä tasa-arvoa. Eli sitä, että miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia, samalla viivalla. Tasa-arvoisella avioliittolaillakin halutaan nimensä mukaisesti tasa-arvoa. Se takaisi myös mies- ja naispareille tasa-arvoiset oikeudet heteropareihin verrattuna.

  

Lain myötä nais- ja miesparit saisivat adoptio-oikeuden. Moni on ollut huolissaan lasten oikeuksista. Lapsi tarvitsee isän ja äidin. Lapsi tarvitsee biologiset vanhempansa. Ydinperhe on ainoa oikea perhemuoto. Tässä vain muutamia vasta-argumentteja. Olen ehkä vielä liian nuori esittämään kypsiä mielipiteitä lasten tarpeista ja siitä minkälainen on hyvä perhe. Uskallan kuitenkin väittää, että lapsi tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen turvalliset, rakastavat ja tasa-painoiset vanhemmat. Kaksi aikuista ihmistä pystyy jakamaan vastuun ja tukemaan toinen toisiaan vaativassa tehtävässä nimeltään vanhemmuus. Joukossamme on kuitenkin niitä, jotka pitävät huolta lapsista yksin. He hoitavat kaikki vanhemman tehtävät kunniakkaasti ja lapset saavat yhtä hyvät lähtökohdat ja eväät elämään kuin muutkin. Hattuni nousee siis kaikille yksinhuoltaja äideille ja isille.

Mielestäni lasten vanhempien ei tarvitse olla samaa sukupuolta. Miehen tai naisen malli voi yhtä hyvin löytyä muualta lähipiiristä jos lapsi sellaista tarvitsee. Ideaalitilanteessa lapsen biologiset vanhemmat pitäisivät lapsesta huolta, mutta tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Joten miksi emme voisi antaa lasta, jonka synnyttänyt äiti ei pysty hänestä huolehtimaan rakastaville vanhemmille vaikka heidän perimästään ei ole tippakaan lapsessa tai vaikka he molemmat sattuisivat olemaan naisia. Uskon vahvasti, että niin sanottu sateenkaariperhe on lapselle yhtä hyvä paikka kasvaa kuin perinteinen ydinperhe.

Joitakin ahdasmielisiä arveluttaa homoparien mahdollisuus adoptioon. Miten kaksi miestä voi pitää huolta lapsesta. Se on luonnotonta. Ihmisten olisi päästävä eroon tästä ihmeellisestä asenteesta. Kyllä, se, että homoparilla on lapsi on tavallaan luonnotonta, koska he eivät ole voineet sitä niin sanotusti perinteisin menetelmin hankkia. Onko kuitenkaan oikein tällä perustein evätä heiltä mahdollisuus adoption kautta hankkia lapsia? Uskon että juurikin kahden isän lapset ovat varmasti haluttuja ja ehdottoman rakastettuja, koska kukaan ei lähde adobtioprosessiin ihan huvikseen.

Suosittu perustelu on myös se, että homoparien lapsia kiusattaisiin esimerkiksi koulussa. En voi olla naurahtamatta ääneen. Kyllä, kiusaaminen mistä syystä tahansa on ehdottoman väärin ja todella valitettava sekä vakavasti otettava ilmiö. Mielestäni se ei ole kuitenkaan mikään syy olla äänestämättä tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Lasta saatetaan myös kiusata sen takia, että hänen vanhempansa on ylipainoinen, työtön tai alkoholisti. Ongelma on yhteiskunnassa ja sen asenteissa, sekä siinä mitä, lapsillemme opetamme. Lapset omaksuvat ja mallioppivat vanhempiensa asenteet ja käsitykset esimerkiksi sukupuolivähemmistöistä. Uskon nuorempien sukupolvien olevan suvaitsevampia varsinkin jos lapsesta asti oppii kunnioittamaan erilaisuutta.

Olen ihminen, joka yrittää kaikissa tilanteissa ymmärtää vastapuolen mielipidettä ja koen olevani suhteellisen suvaitsevainen. Tämä kyseinen asia on kuitenkin poikkeus. Pidän vasta-argumentteja kehnoina ja löydän paljon enemmän positiivista siinä jos lakialoite menisi läpi kuin siinä, että se ei menisi. Monet marisevat siitä kuinka tämä lakimuutos on mitätön muiden ongelmien rinnalla, joita päättäjiemme pitäisi olla ratkomassa. On henkilökohtaista kuinka paljon laki voimaan astuessaan vaikuttaisi juuri sinuun. Kuitenkaan se, että se monelle muulle tuottaisi suunnatonta iloa ja tunteen toteutuneesta tasa-arvosta, ei pitäisi haitata sinua.

En halua yleistää, mutta omien kokemuksieni mukaan vanhempi sukupolvi on yleisesti ottaen konservatiivisempi kannoissaan sukupuolineutraalin avioliittolain suhteen. En sulata sitä, että syrjintä pitäisi hyväksyä siksi, että homoseksuaalisuus on muka outoa, luonnotonta ja jonkinlainen muoti-ilmiö. Homoseksuaalisuus itsessään ei ole mikään 2000-luvun tuote ja vaan se on vain nyt viime vuosikymmeninä noussut enemmän keskustelun aiheeksi. Syy on siinä, että tabun leima alkaa pikkuhiljaa hälvetä, keskustelu on avoimempaa ja erilaisuus hyväksytään paremmin kuin entisaikoina. Suomessa homoseksuaalisuus oli kuitenkin rikos vuoteen 1971 asti.

Lopuksi en voi olla vetoamatta siihen ehkä kuluneeseenkin ja kliseiseen faktaan, että loppujen lopuksi on kyse rakkaudesta kahden ihmisen välillä. Miksi emme sallisi kahden aikuisen ihmisen solmia avioliittoa? Harmaana marraskuisena iltana kaamosmasennuksen kourissa voi olla vaikea miettiä rakkautta, mutta kehotan kokeilemaan.

Sukupuoli on vain sukupuoli, mutta rakkaus on jotain enemmän.

Huumorin ystävänä haluaisin vielä liittää tähän mielestäni osuvan kuvan.

kuva: nyt.fi, linkki lähteissä

Lähteet:

http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus

http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1416973480282

http://nyt.fi/a1305840516590

Mediakurssi on nyt tullut loppuun ja tämä on viimeinen postaukseni. Tämä viimeinen postaus on kurssin ns. purkaminen.

 Mediakurssilla olen oppinut ainakin journalistin säännöistä paljon, sillä tehtävänämme oli kirjoittaa niistä postaus. Olen mielestäni myös oppinut kirjoittamaan paremmin ja yhtenäisemmin. Opin paremmin mitä journalisti tai koodaaja tekevät, kun aiemmin oli paljon huonompi käsitys näistä ammateista. Vierailut olivat hyödyllisiä, sillä pääsimme tutustumaan juuri ammatteihin ja työpaikkoihin. Tietenkin opin myös käyttämään bloggeria, kun perustimme blogin. 

Hyödyllistä on ollut blogin perustaminen, sillä piti opetella käyttämään bloggeria. Kurssi on myös saanut minut pitämään enemmän kirjoittamisesta, sillä sitä ennen en pitänyt kirjoittamisesta oikeastaan ollenkaan. Vierailut oli kaikista parasta kurssissa. Oli mahtavaa päästä katsomaan missä Aamuposti tehdään ja minkälaista Basso-radiossa oli. Koodamista luulin ihan erilaiseksi ennen kuin kävimme Reaktorilla. Muutenkin olen saanut media-alasta paljon enemmän tietoa. Media-ala on aika laaja ala. 

Julkaistava juttumme on haastattelu vaihto-oppilas Harukasta. Juttumme tullaan julkaisemaan Aamupostissa, mutta blogissa on juttu haastattelusta. Haastattelumme on ehkä onnistunein juttumme, sillä panostimme siihen erityisesti. Yksi onnistuneimmista jutuistani on ehkä elokuva-arvostelu, koska käytin siihen aika paljon aikaa ja sitä oli mukava kirjoittaa. Vaikeinta oli tiivistää tekstiä Aamupostiin merkkimäärän sallimaan määrään. 

En todennäköisesti jatka blogin kirjoittamista, mutta käytän silti mediaa aktiivisesti joka päivä. Mietin ehkä vielä enemmän mitä julkaisen mediaan ja luen sitä kriittisemmin, mitä ennen. Aion myös antaa toimittajien kirjoitusvirheet helpommin anteeksi kuin ennen. :D

Siiri

Kurssin loppu

Nyt ollaan tultu kurssin loppuun ja koeviikkokin on jo alkanut. Viimeisenä tehtävänämme on kirjoittaa yhteenveto kurssista.

Valitsin mediakurssin, koska ajattelin sen olevan helppo  ja rento kurssi vierailuineen. Vierailut ovatkin olleet kurssin parhainta antia, mutta tietysti kurssin suorittamisessa on ollut paljon työtä, koska blogipostauksia on pitänyt saada tehtyä tasaiseen tahtiin. Olen oppinut jossain määrin käyttämään bloggeria. Vierailuilla olen oppinut paljon uutta työelämästä. Esimerkiki miten siellä toimitaan ja mitä työnteko erilaisissa työpaikoissa käytännössä on.

Mielenkiintoisin vierailu oli ehdottomasti Reaktor ja Baasoradio-vierailu. Kaksi erilaista työpaikkaa yhdellä iskulla. Retkestä tarkemmin alla, erillisessä postauksessa.

Julkaistava juttumme on japanilaisen vaihto-oppilaan haastattelu, jonka julkaisimme myös täällä blogissa postauksessa 13. marraskuuta Haastattelu tullaan julkaisemaan Aamupostissa ja koulumme vuosikirjassa.

Parhaiksi töikseni mainitsisin haastattelun ja kritiikkini elokuvasta Gone Girl. Haastattelun suunnittelu ja toteteutus sujuivat hyvin ja näimme paljon vaivaa lopputuloksen saavuttamiseksi. sillä se julkaistaan muuaallakin kuin vain blogissa. Myös lehtijutun merkkimäärän rajoitukset olivat meille uutta, jouduimme väkisinkin oppimaan tekstin tiivistämistä.

Blogin kirjoittelua tuskin jatkan, vaikka joskus olenkin miettinyt oman blogin perustamista. Osaan kurssin jälkeen lukea mediatekstejä kriittisemmin ja ymmärrän kuinka paljon työtä lehtijutun eteen on tehty ennen kuin sen voi lukea lehdestä.

Sanna

Helsingin retki

Retki Helsinkiin

Pääsimme maanantaina 10.11 vierailemaan IT-yritys Reaktorissa ja Basso-radiossa. Molemmat työpaikat vaikuttivat viihtyisiltä ja ne olivat mielestäni molemmmat sisustettu hienosti. Paikat olivat myös kovin erilaisia ja edustivat erilaisia aloja. Opimme vierailuilla paljon uutta työelämästä. Oli mielenkiintoista kuulla työntekijöiden taustoista ja arkipäivästä työpaikoissa.

Reaktor sijaitsee Helsingissä Mannerheimintiellä Svenska Teatternia vastapäätä. Se on IT-asiantuntija palveluita tarjoava 300 työntekijän yritys. Euroopan parhaaksi työpaikaksi valittu Reaktor on perustettu vuonna 2000. Reaktor toimii maailmanlaajuisesti ja yrityksessä käytetäänkin englantia suomenkielen rinnalla. Yrityksen asiakkaita ovat mm. Elisa ja Finnar.
  Reaktorissa yrityksen toimintaa meille esitteli koordinaattori  Elle Jaskari. Hän kertoi muun muassa mitä kaikkia sosiaalisiamedioita ja muita verkossa toimivia alustoja he käyttävät työssään päivittäin. Pääsimme kokeilemaan Evernote ohjelmaa, jota työntekijät käyttävät työssään. Saimme kuulla myös muita työntekijöitä. Me ehdimme jutella vain yhden työntekijän Nissen kanssa. Nisse on työskennellyt firmassa noin vuoden ja kertoi, että on pitänyt työskennellä Reaktorilla. Hän kertoi opiskelleensa koodaamista, mutta jätti koulutuksen kesken, sillä osasi jo ohjelmoida. Viearailuhetkellämme hän työsti Mycosmon sivuja.

kuva: Sanna Friman

kuva: Sanna Friman

Reaktorin jälkeen suuntasimme Unioninkadulle Basso-radioon. Basso-radio on osa Basso Mediaa, joka on vuonna 2006 syntynyt suomalainen mediatalo. Basso-radiota meille esitteli ohjelmapäällikkö Roberto Rodriguez. Basso-radio työllistää noin tusinan työntejöitä ja mukaan mahtui esimerkiksi myyjä, joka myy mainospaikkoja yrityksille ja yksityishenkilöillekin. Radiokanavan toiminta rahoitetaan mainoksilla ja 30 sekuntin mainosspotti maksaa noin 30 euroa (Lähde: http://www.radiomedia.fi/radioasemat/mediakortit/bassoradio ) Bassoradio kuuluu pääkaupunkiseudulla ja neljässä muussa Suomen suurimmassa kaupungissa. Basso-radion sisustus oli todella hieno. Sisustus oltiin tehty yhteistyössä kierrätyskeskuksen kanssa. Kierrätyskeskus oli lahjoittanut Basso-radiolle huonekalut mainosta vastaan. Osa radio-ohjelmista tuotetaan suorana radioon, mutta osa saatetaan äänittään etukäteen erillisessä studiossa. Basso-radio on suunnattu nuorille aikuisille, joita kiinnostavat ajankohtaiset aisat ja urbaaani tanssimusiikki.
  Radiojuontajan työstä meille kertoi Ina Mikkola, joka juontaa Basso-radiossa arkiaamuisin. Hän kertoi meille olleensa jo nuorempana kiinnostunut radiojuontajantyöstä. Mikkolalla on media-alan opiskelut kesken, mutta kertoi oppineensa aennmän käytännön töitä tehdessään kuin koulussa.

kuva: Siiri Franssi

kuva: Sanna Friman

kuva: Siiri Franssi

Siiri ja Sanna

Vadelmavenepakolainen

Vadelmavenepakolainen on Lee Lindblomin ohjaama draama komedia suomalaisesta Mikko Virtasesta. Elokuva pohjautuu suomalaisen Kari Hotakaisen kirjoittamaan kirjaan. Vaikka elokuva ei saanutkaan parasta mahdollista kritiikkiä ruotsalaisilta arvostelijoilta, se on silti yksi Suomen sekä Ruotsin katsotuimmista elokuvista. Näyttelijä kaartiin kuuluu muun muassa Jonas Karlsson(Mikko) ja Josephine Bornebusch(Mikaelin sisko, Maria), jotka ovat keskeisessä osassa elokuvaa.

 Elokuva lähtee heti alussa rullaamaan, kun Mikko tapaa ruotalaisen psykologi Mikael Anderssonin Ruotsinlaivalla. Mikaelin kohtaaminen on Mikolle toiveiden täyttymy, sillä tämä lupaa antaa Mikolle oman henkilöllisyytensä. Mikko on siitä asti halunnut olla ruotsalainen, kun hän ensimmäisen kerran vieraili pikkupoikana Ruotsissa ja söi Vadelmavene-karkkeja. Hankaluuksia tuottavat Mikael Anderssonin äiti ja sisko, joilla on vaikeuksia hyväksyä Mikko lapsena sekä veljenä perheeseen.Uuden identiteetin omaksuminen ei osoittaudukkaan niin helpoksi, mitä Mikko oli ajatellut. Peitetarinaa on yllättävän vaikeaa pitää kasassa. Mikon ja hänen ruotsalaisen vaimonsa arkea hankaloittaa naapurissa asuva suomalainen mies, sillä Mikko on yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin välttää suomalaisuutta. Myös Mikaelin selviytyminen itsemurhasta muutta juonta ja elokuvaa mielenkiintoiseen suuntaan. Toisaalta hänen selviytyminen on helpottavaa, mutta se luo omalta osaltaan myös kaaosta.

Mikon mielestä elämä Ruotsissa on ihanaa ja paljon parempaa. Mikon ihailu Ruotsia ja ruotsalaisuutta kohtaan alkaa jo häämöttää pakkomielteisyyden rajoilla. Elokuva on surkuhupaisa kertomus Mikon elämästä ja seikkailustaan Ruotsissa. sekä siitä kuinka hän yrittää pitää tarinansa kasassa. Vadelmavenepakolainen käsittelee humoristisesti vaikeita aiheita; identiteetti kysymystä ja menetystä. 

Elokuva on ironiseen sävyyn tehty ja siinä käsitellään sekä suomalaisuutta että ruotsalaisuutta yhtä paljon. Molemmista kansoista on löydetty hyviä ja huonoja ominaispiirteitä. Kuitenkin kansallisuuksien "pilkkaamisessa" pysytään hyvän maun rajoissa.

Elokuvaan on valittu juuri sopivat näyttelijät. Jokainen näyttelijä tuo selvästi esille oman roolihahmonsa luonteen piirteet, liioittelematta niitä. Varsinkin Jonas Karlsson onnistuu roolissaan, esittäessään omassa  kuplassaan elävää Mikkoa. 

Mielestäni elokuva oli onnistunut hyvin ja kokonaisuudessaan todella hyvä. Elokuva rullasi sulavasti eteenpäin niin, ettei elokuvan aikana pitkästynyt kertaakaan. Katsojan keskittymiskyky ei herpaannu, sillä siinä tapahtuu koko ajan, mutta ei silti liikaa. Elokuvassa on myös ennen arvaamattomia juonenkäänteitä, jotka kiinnittävät katsojan mielenkiinnon. Persoonalliset roolihahmot tuovat piristystä  elokuvaan. Vaikka elokuvassa oleva huumori oli hieman kärjistettyä se sopi mielestäni konteksiin. Elokuva jättää katsojalle hyvän mielen ja on helpottavaa, että oikea Mikael selviää, itsemurhayrityksestään huolimatta. En itse muuttaisi mitään elokuvasta. En ole kuitenkaan lukenut kirjaa, joten en voi verrata elokuvaa siihen. Vadelmavenepakolainen on sympaattinen kertomus itsensä löytämisestä ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta.

Kuva:kotkanleffat.fi

Siiri

Taittotehtävä

Taitto on tekstin ja kuvien sommittelua tulevan julkaisun sivuille. Hyvä taitto tekee tekstistä mielenkiintoisen ja helpon lukea.

Tehtävänäni oli taittaa uudestaa aikakauslehtijuttu. Valitsin Golflehden numerosta 6/2014 Teemu Selänteen haastattelun keskiaukeaman. Aukeaman kuva oli laitettu keskellä, mutta mielestäni se sopii paremmin toiselle sivulle, sillä silloin se näkyy kokonaan eikä keskiosa jää piiloon. Kuvat ovat kuitenkin tärkeä osa artikkelia ja minulle henkilökohtaisesti visuaalisesti hienoilla kuvilla on suuri merkitys. Aukeamasta tuli mielestäni selkeämpi ja siistimpi. Myös kainalojuttu Selänteen kuuluisasta videosta on selkeämmin luettevissa eikä se huku leipätekstiin.

Sanna

BEFORE kuva: Sanna Friman

AFTER kuva: Sanna Friman

Japanilaisen vaihto-oppilaan haastattelu

Yksi viidestä Riihimäen lukion vaihto-oppilaista on 17-vuotias Haruka Abe Japanista. Elokuussa Suomeen saapuneen Harukan vaihtovuoden pituus on 10 kuukautta. Haruka on kotoisin Japanin eteläisimmältä saarelta Nakatsu-nimisestä kaupungista, jossa hän asuu äitinsä kanssa. Harukan isä asuu töiden takia Tokiossa ja pikkuveli opiskelee eri paikkakunnalla. Tämä on kuitenkin yleistä Japanissa.

Haruka kertoo valinneensa Suomen vaihtovuotensa kohdemaaksi, koska arvostaa maamme hyvää koulutusta. Häntä viehättää myös kaunis luontomme. Talven pimeys ja kesän yöttömät yöt ovat japanilaiselle vaihto-oppilaalle todella eksoottisia kokemuksia. Erityisesti Haruka haluaisi nähdä revontulia.

Saavuttuaan Helsinki-Vantaan lentokentälle elokuisena lauantaipäivänä Haruka muistelee hämmästyneensä sitä, ettei siellä ollut hänen mielestään lainkaan ihmisiä.

Haruka pitää suomalaisesta koulusysteemistä, jossa on paljon vapautta valita kursseja. Aluksi olikin hämmentävää kun tunnin jälkeen siirryttiin luokasta toiseen, sillä Japanissa hän oli tottunut opiskelemaan samassa luokassa samojen oppilaiden kanssa niin, että opettaja vaihtui.

Ennen vaihtoon lähtöä Haruka opiskeli suomea itsenäisesti ja nyt Suomessa hän käy suomen tunneilla kolme kertaa viikossa. Perussanastoa hän hallitsee melko hyvin, mutta varsinkin sanojen päätteet tuottavat vaikeuksia merkitysten ymmärtämisessä.

Haruka todella panostaa opiskeluun ja läksyjen teko verottaakin hänen yöuniaan. Hän on kuitenkin tottunut opiskelemaan ahkerasti, sillä jätti uintiharrastuksensa opiskellakseen lukion pääsykokeisiin Japanissa.   

Ainoa asia, jota Haruka kertoo ikävöivänsä on japanilainen ruoka, mutta onneksi myös suomalaiset syövä paljon riisiä. Haruka pitää kouluruuasta, mutta ei salmiakista. Runsasta perunansyöntiämme ja hedelmiä tuoresalaatissa hän kummaksuu.

Harukan mielestä on mukavaa, että Suomessa vietetään aikaa perheen kanssa mm. päivittäin yhdessä syöden. Hän pitää suomalaisia ystävällisinä, sillä kukaan ei tuijota ja tuntemattomatkin auttavat. Suomesta puuttuva small talk -kulttuuri ei haittaa Harukaa, sillä japanilaisetkaan eivät ole kovin       puheliaita. Hän pitää suomalaisesta elämästä ja viihtyy täällä. 

Sanna ja Siiri

                                                                  

Kuva: Siiri Franssi